Pakkauslista vaellukselle helpottaa valmistautumista

Pakkauslista vaellukselle on tärkeä tehdä jo hyvissä ajoin ennen lähtöä. Näin jokainen vaeltaja voi rauhassa miettiä, mitä kaikkea vaellukselle tulee ottaa mukaan. Riippuen vaelluksen pituudesta, tavaraa saattaa tulla suuriakin määriä. Mukaan on hyvä pakata eri vaatekerroksia, ruokavälineitä, nukkumiseen liittyviä asioita sekä tietotekniikkaan liittyvät varusteet. Jonkin tärkeän asian unohtaminen harmittaa paljon, sillä kesken vaelluksen ei mielellään lähde hakemaan tavaroita kotoa tai lähimmästä kaupungista.

Pakkauslista vaellukselle sisältää seuraavia asioita

Tärkein asia lienee kunnollinen rinkka, joka on mitoitettu vaellukseen sopivan kokoiseksi. Rinkan tulisi olla myös sopiva juuri sinulle, joten kannattaa suosia sellaisia malleja, joissa on mahdollista säätää esimerkiksi kantohihnojen pituutta ja muutenkin rinkan istuvuutta. Lisäksi tärkeä varuste on kunnolliset kengät, joiden tulee olla sopivan kokoiset ja kestää myös kosteutta riittävästi. Myös sääolosuhteet kannattaa ottaa huomioon. Jos aikeissa on viettää kesäloma Suomessa vaeltaen, tulee rinkka koostaa eri lailla kuin talvella.

Matkailutarvikkeet sisältävät yleensä myös teltan, jossa voi nukkua lämpimästi. Kupoliteltta on hyvä valinta aloittelijalle, sillä se on todella helppo pystyttää. Toinen vaihtoehto on hankkia niin sanottu tunneliteltta, joka sopii paremmin vaativiin olosuhteisiin. Lisäksi mukana on hyvä olla tietysti makuualusta sekä makuupussi. Juomapullo on syytä pakata mukaan nesteytystä varten sekä ruokailuvälineistä ainakin kattila, kuppi ja lusikka.

Hyvin valmisteltu vaellus on onnistumisen tae

Koska vaelluksen aikana saatetaan olla kaukana nykyajan mukavuuksista ja muista ihmisistä, vaellukselle on hyvä valmistautua huolella. Kaiken tarvittavan tulee olla mukana, joten huolellisesti tehty ja moneen kertaan tarkistettu pakkauslista on korvaamaton apu. Retkeilystä pystyy nauttimaan aivan eri tavalla silloin, kun tarvittavat apuvälineet on matkassa.